Lomaviikon löydöt

Kuten jo aikasemmin olen maininnut: me lomaillaan tytön kanssa tällä viikolla. Hiihtelyä ei tässä perheessä harrasteta ja (vaihtelevasti) kauniista säästä ollaankin nautittu kävelyillä ja muuten ulkoilemalla. Nyt on palattu kotiin, sisustusprojektit huutavat nimeäni, mutta päätin, että ainakaan vielä tänään en niitä aloita. Keskityn kassien purkamiseen,perjantaiseen siivoukseen ja kotoiluun lapsen kanssa. Lomaviikolla kävimme siskoni kanssa mm. kirppareilla, joista on tullut  jo melkeinpä uusi harrastukseni. Ennen en ole kirppistellyt, mutta nyt jotenkin tyyli on muuttunut ja ihanaa rosoa sisustukseen löytyy juurikin sieltä. Esittelenkin pienet suuret kirppis- ja muut löydöt, jotka ovat ilahduttaneet tällä lomalla.

152
153

Löysin lähikaupasta (näin tuoreena perheenäitinä harvemmin ehtii sisustus- yms. erityiskaupoille kaupungille, joten olen huomannut että myös marketeistakin voi bongata kivoja juttuja) kuvissa 152 ja 153 olevan retroteepurkin. Purkki on kaunis, ja sopii nyt tähän ympäri taloa kevyesti levitettyyn siniseen teemaan. Metallirasia voi koristaa tasoja aina (ei tarvitse kaappipiilotusta) ja saman astian voi laittaa myöskin kattaukseen. Pikkuiset roosan väriset kupit löytyivät kirppikseltä keittiön avohyllyä somistuttamaan. Korkkikantinen lasipurkki niin ikään kirpputorilta (mikä nimi :O:D):
154

Keittiön tasolle löytyi kierrätyskeskuksesta kiva marmorikuvioinen vaalea laatta (154), jolle voi sijoittaa esimerkiksi pesuaineet (näin pöytä ei kastu, kun pulloja pumppailee märillä käsillä). Irtolaattoja voi käyttää sisustukseen monella eri tavalla (esimerkiksi kynttilänalustana), vain mielikuvitus on rajana. Joissain kaupoissa myydään irtolaattoja somistustarkoitukseen, näytepalan kivasta laattakuosista voi yleensä myöskin ostaa itselle.

155

Prisamasta löytyi kiva ”puolibetoninen” ruukku (155). Tämän aioin ostaa aluksi ystävälleni, mutta hän olikin jo ehtinyt ostaa, joten sainpas ruukun itselleni ;).  Alunperin tätä mustaa siroa pöytää koristi roosa ruukku limoviikunalla. Kasvi on siirtynyt kuitenkin yläkertan valohoitoon, joten tummansininen ruukku flamingon kukkineen siirtyi tähän. Jotenkin  tummansininen ei  mielestäni passannut tuohon mustaan pöytään/erottunut tarpeeksi. Tämä vaalea ruukku taasen sopii hyvin mustaa pöytää vasten.

156, Herkät harsokukat ja varvut 

157, Kirppikseltä ostamani korkillinen ”öljypullo” löysi hetkeksi tiensä ruusun maljakoksi

Viimeisenä muttei vähäisempänä löytönä; kuluneella viikolla vietettiin naisteniltaa. Meillä oli kiva ilta suvun naisten kanssa. Sillä välin mies oli hankkinut kukkakimpun, jonka löysin iltamyöhällä kotoa sydänkoristeen kera. Jaottelin kauniin valkoisen (nykyään aina, jes!) sekakimpun pienempiin maljakkoihin (156, 157 & 158), jotta kukat ilahduttavat usemmassa kuin yhdessä paikassa.
158, Krysanteemi on neilikan ohella yksi kestävimmistä leikkokukista
Pikkujuttujen lisäksi kirpparilta löytyi isompiakin tuunauskohteita, 
joista postailen kunhan olen ehtinyt niiden kimppuun.
Leppoista viikonloppua!
Mainokset

4 thoughts on “Lomaviikon löydöt

  1. Kirppiksillä tulee aina kausittain käytyä. Mahtava tunne kun tekee jonkun kivan löydön halvalla. Olen nyt myös käynyt tiuhaan, kun itsellä on paikka vuokralla ja sitä pitää käydä siistimässä usean kerran viikossa. Aina tulee jotain kotiinkin päin niiltä reissulta.

    Tykkää

  2. niin tulee, ite oon nyt muutaman kerran innostunut. Ostin viime viikolla jopa elämäni ensimäisen huonekalun kirpparilta 🙂 Täälläkin pitäs laittaa oma pöytä, samalla on kyllä hyvä katoittaa omaa tavaramäärää, kun haluaa edellisestä eroon 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s