Etupihan entrausta

Tänä sunnuntaina sisustuskuume on ollut taasen erittäin korkeissa lukemissa. Mies oli päivän lautailemassa, ja olimme tyttären kanssa kahden.  Sunnuntaina en ota stressiä koulutehtävistä, siivouksesta tms., joten aikaa jää mieluisille puuhille, kuten sisustamiselle. Aamupäivän luinkin uusia sisustuslehtiä ja selailin blogeja. Jossakin vaiheessa tuntui siltä, että koko koti täytyy tuunata uusiksi, kivoja ideoita löytyi niin runsaasti. Järkevänä tajusin, että meidän on aika tytön kanssa lähteä kyläilemään, jotten ala hankkimaan mitään turhaa. Päivä menikin sitten aikalailla kyläillessä, aamuinnostuksina ehdin hieman fiksata ”etupihaamme”. Pikkuvirpojia ei ehtinyt käydä kuin pari ennen lähtöämme. Onneksi saimme edes muutamat värikkäät oksat pöytäämme koristamaan (171). Palkkiosuklaista suurin osa meni siis omaan suuhun. 😀
171, naistenpäivän krysanteemit ovat edelleen hyvännäköisiä

Kuten aikasemmin mainitsinkin: innostuin aamusta laittamaan edustaamme hieman kevätkuntoon. Lumen sulaessa laatoitukselta paljastui roskia ja muita likoja. Edusta ei kyllä muutenkaan mitenkään hehkunut (172). Betoniruukussa oleva tuija on tummunut talvella, ja se saakin erikoishoitoa elpyäkseen. Nyt oli myös korkea aika siirtää jouluvalot varastoon ja taisi se vauvan pulkkakin sinne mennä. 
172
Meidän rivitalomme ulkopinta on ollut ”häpeäpilkkuni” talossamme. Punaisen tiilen ja petroolin laudan yhdistelmä ei miellyttänyt erityisesti silmää asuntoa katsoassamme. Päädyimme kuitenkin sisällön ratkaisemana tähän asuntoon. Ja täytyy sanoa, että olenkin alkanut pikkuhiljaa tykkäämään entistä enemmän ulkovärityksestä. Petroolinsininen on oikein ajankohtainen väri sisustuksessa. Ja sininen yhdistettynä tiilenpunaiseen on taas klassinen yhdistelmä. Jos rakentaisimme itse talon, ulkopinnasta tulisi tuskin koskaan näin rohkea. päätyisimme varmastikin johonkin varmaan (ja tylsään) väriin; harmaaseen, valkoiseen tai mustaan. 
173
Pääsiäisästä henkivä narsissi päätyi kivaksi kevätkukaksi ulos, sillä se elää pitempään raikkaassa ulkoilmassa kuin lämpimässä sisäilmassa (173). Yksi keltainen kukka piristää kivasti, mutta kesäksi hankin sitten runsaampia ja näyttävämpiä kukkia. Eli ei tuo etupiha nyt ihan täydessä loistossaan ole, mutta mielestäni keväisempi siistinä. Narsissin sipulit olisi tarkoitus istuttaa kukinnon loppuessa takapihalle ensi kevättä odottelemaan. Valkoiset callunat ovat ihastuttaneet sekä etu- että takapihallamme tänä talvena, enkä vielä niitä raskinut heitää pois.
Yksi annon kaakeli kookos-matto näytti aika säälittävältä (172), joten hankin pari lisää, ja mattojen paikkaa voi vaihdella. Käyttöön niistä jäi tällä hetkellä kaksi. 
174

175
 Keväiselle pihalle paras entraus on melkeinpä sen siivous
 ja kaunein asuste pilvettömältä taivaalta mollottava aurinko.
 Sunnuntai-illan jatkoja!
Mainokset

8 thoughts on “Etupihan entrausta

  1. Bauhausista. On todella kevyt ja helppo siirellä (todennäköisesti jotakin muovia) ja näyttää betonilta. Takapihalla minulla on harmaa joka taittaa ruskeaan (tuo vähän sinertävä) ja on mielestäni vielä kivempi. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s