ei tullut stringiä, tuli LUNDIA

Muutama kuukausi sitten kyllästyin totaalisesti olohuoneessa ja keittiössä pyöriviin läppäreihin. Meillä on musiikkihuoneessa työpöytä, mutta siellä tulee tuskin koskaan (lukuunottamatta joitain harvoja koulutehtävätapauksia) oltua tietokoneella. Siispä päätin hankkia olohuoneen yhteyteen työpisteen. Nykyään on tarjolla paljon erilaisia siroja työpisteitä. Esimerkiksi hobby hallissa olisi ollut parikin ihan kivaa ja edullista läppärihyllykköä, mutta pohdinnan jälkeen halusin hankkia string –komponenteista rakennetun pienen työpisteen. Tuohon rahaa olisi mennyt useampia satasia (en alkanut laskeskelemaan tarkemmin) ja sovimme mieheni kanssa, että voin hankkia hyllyn, mutta jospa tällä kertaa odottelisin vähän aikaa. 
196, musta lehtikotelo ikeasta,
 säilytysrasia hemtexiltä,
 vaaleanpunaiset lasipullot ikeasta
Päätin kärsivällisesti odotella stringin hankintaa toukukuulle. Taanoisella hiihtolomaviikolla kirppikseltä löytyikin kuitenkin jotain muuta stringin tilalle, nimittäin lundia –hyllykkö. Olen ihaillut lundia –työpisteita useassa eri blogissa, mm. puolitoista kerrosta kotia -Mari on tuunannut upean työpisteen. Meillä tarve on korkealle ja kapealle työpöydälle/hyllykölle, ja tarkemmin tutkimatta ajattelin ettei lundioista sellaista löydy. Mutta kylläpä vaan löytyi ja törmäsin kyseiseen yksilöön punaisen ristin kontissa sattumalta. Korkeaan hyllyykkön voi läppärin lisäksi sijoittaa muita tavaroita (jes, hyllytilaa lisää!). Löysin torista (Helsingistä) hyllyyn vielä yhden ulkonevan levyn, joka on oikein soppeli pieneksi työtasoksi läppärille. Sisko kiikutti levyn pääsiäiseksi Tampereelle, joten kiitokset hänelle.

197, lundian alkuperäinen sävy
Hyllyn puuosat olivat alkujaan voimakkaan keltaiset männyn väriset (197) (voih kuinka kaunis olisi ollutkaan esim. vaalea koivu & valkoinen -yhdistelmä). Ensin ajattelin maalata hyllyn täysin valkoiseksi. Meillä olisikin ollut sopivasti otex –tartuntamaalia pohjalle ja päällyskerrokseen valkoista huonekalumaalia. Toisaalta lähes kaikki huonekalumme ovat valkoisia ja lattia harmaa, joten puun väri tuo lämpöä. Mielessäni pyöri kuultomaalaus, mutta tiesin sen vaativan vaativampia pohjatöitä verrattuna tartuntamaalin pohjatöihin. Meillä ei jostain syystä ole hiomakonetta (olemme lainanneet aikaisempiin projekteihin ja pitäisi ostaa, muttemme ole saaneet aikaiseksi), joten ajattelin etten jaksa lähtä hyllykköä varten sellaista lainailemaan ja teen pohjat kevyesti käsihionnalla. Projektini alkutaipaleilla satuimme olemaan kylässä kavereillamme, joilta hiomakone löytyy. Mainitsin suunnitelmistani ja he tarjosivat hiomakonetta oitis lainaan (kiitos siis sinnekin päin :). Näin sain pohjatyöt huolellisesti tehtyä (toki vanhasta ei tule ikinä uutta, muttei tarvikaan) ja päätin kunniottaa tämän meidän lundian alkuperäistä väritystä. Keltainen mänty ei ole hiottunakaan missään nimessä mieleeni, joten kuultomaalasin pinnan valkoisella lumi -sävyllä.

198

Osmo color –osottautui loistavaksi tuotteeksi kuultomaalaukseen (aika hintavaa, mutta erittäin riittoisaa). Hieman pelkäsin öljyvahan laittamista, sillä mielessä kummitteli vielä helposti valuvalla supilla maalattu sauna. Osmo color osottautuikin aivan erilaiseksi tuotteeksi, ja sitä oli helppo käsitellä.  Mäntyyn ei  yksi kerros tuotetta riittänyt, sillä keltainen puu kuulsi liikaa läpi. Sudin (vaahtomuovipensselillä) kaksi kerrosta osmoa, ja lopputuloksesta tuli vaalea, muttei täysin valkoinen.  Ja jos jossakin vaiheessa tuntuu, että haluan hyllyn kokonaan esim. valkoiseksi, voi puuvahan päälle maalata.

199

200
Lundioihin löytyy sekä avonaisia että suljettuja tikasosia (päätylevyjä). Meidän hyllykössä päädyt olivat kiinni, ja mietin ensin avonaisien tikaksien hankintaa. Suljetut reunat/päädyt osottautuivatkin käytännölliseksi ratkaisuksi loppupeleissä. Hylly löysi siis paikkansa ”eteisaulasta” portaitten alta (200). Nyt hyllyn (useasti varmastikin) sekalaiset tavarat eivät näy olohuoneeseen, vaan suljettu reuna näyttää siistiltä. Paikka on ihanteellinen myös työskentelyyn; portaitten alle ei tule suoraa luonnonvaloa ja läppäriä on hyvä käyttää. Työpöydällä tyoskennellessä näkee suoraan kuitenkin olohuoneeseen ja keittiöön. Omaa rauhaa kaivatessa voi siirtyä yläkertaan työkentelemään, mutta veikkaanpa tämän paikan olevan huomattavasti mukavampi. Läppäritason alle laitoin erikseen tason koulukirjoille. Koulutehtäviä tehtäessä teoria luetaan kirjoista, ja lukemiseen onkin kätevä lukuvalo, jonka paikkaa voi vaihdella (201,202).

201
202
Työtuoliksi halusin  siron jakkaran. Päädyin ikean lempparimallistoni sinnerlig:in korkki -jakkaraan (203). Kuten kuvat kertovat, ikealta löytyi myös kaikkea kivaa hyllykköä kaunistamaan.

203
Tämä hyllykkö on ensimmäinen kirpputorilta ostettu huonekalu (retropinnasänkyä lukuunottamatta) ja olen kyllä tyytyväinen (pakko mainita, että kuvat eivät ole parhaita mahdollisia, sillä portaitten alle vaikea kuvata). Lundiat ei käytettynäkään ihan ilmaiseksi lähde, mutta jos hylly on kestänyt jo useamman kymmentä vuotta, uskon sen kestävän toisetkin samanlaiset vuodet.
Leppoisaa loppuviikkoa!
Mainokset

6 thoughts on “ei tullut stringiä, tuli LUNDIA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s