Valkoisessa vara parempi?

Tavallisesti huonekaluliikkeessä ostoksilla ollessa mukaan tarttuu jotain valkeaa, joskus vaaleaa puuta tai mustaa. Mutta lähes koskaan en ole hankkinut oikeasti ”värillisiä” huonekaluja. Jotenkin sitä aina ajattelee, että valkoinen on niin ajaton ja siihen voi yhdistää erilaisia värejä ja tyylejä. Valkoisessa vara parempi siis. Mutta viime aikoina valkoinen on alkanut tuntua tylsältä, liian harkitulta ratkaisulta. Kun viime viikolla mallailin ikeassa meille uutta tv-tasoa, mieleeni ei tullut missään vaiheessa hankkia pelkkää valkoista laatikostoa. Lähinnä taisin pohdiskella sinisen ja vihreän välillä. Vihreä sisustuksessa on alkanut miellyttää koko ajan enemmän ja enemmän, ja onhan se ollut minun lempivärini jo vuosien ajan. Vihreä on mystinen ja elinvoimainen luonnon väri. Ja mielestäni sen kanssa sopii melkeinpä kaikki muutkin sävyt. Ulkona vehreys lisääntyy päivä päivältä, joten täytyyhän sisälläkin alkaa vihertää (tulipas nyt perusteluja vihreälle :D). Käytännössä vihreää on bestå -säilytyskokonaisuuden ovissa (ne voi halutessaan helposti vaihtaa).

324

Tarve uudelle tv-tasolla on kohtuullisen tuore, sillä ruutu siirtyi vastikään alakerran makuuhuoneesta olohuoneeseen. Sillä vauveli alkaa jo kahdeksan kieppeillä nukkumaan ja oikestaan sen jälkeinen aika on ainoastaan  otollista peli- tai katseluaikaa. Edellinen tv-taso oli ihan toimiva, muttei miellyttänyt erityisesti silmääni (325). Avohyllyt eivät toimi olohuoneessa, sillä konsoli ja pursuavat johdot eivät miellytä silmää. Pikkukaverimme reviiri on laajentunut jatkuvasti, ja hän tonkii hyllyn sisällöt joka päivä ulos, ei haittaa muuten, mutta hysteerivanhemmat (erityisesti isä) pelkäävät, että vauva saa johdoista sähköä tai jtn muuta haitallista (siis kyse ei ole seinässä olevista johdoista, vaan ylimääräisistä irallisista :). Lisäksi tason ”paksuus” on liian massiivinen muuten siroutta suosivaan sisustukseen. Niinpä hankin siihen ikealta printeisen bestå -tason. Peruskaluste, jota voi oman maun mukaan muokkailla(325, 326).

325

326

Tiesitkö ikean uudesta kierrätyspalvelusta? Kuulostaa kivalta ja järkevältä, saa nähdä miten käytännössä toimii. Lisää tietoa löytyy täältä. Bloggareilla on muuten näkynyt bestå -tasoja hyvin erilaisilla tuunauksilla. Esierkiksi Camillas rum:issa siihen on asennettu ihanat nahkavetimet. Nuo vihreät kaapinovet ovat tarpeeksi persoonallisia meille nyt, enpä ole vihreää beståa kenelläkään muulla nähnyt! Ikean peruskalusteita voi tuunailla nykyään helposti entistä ainutlaatuisemmiksi. Nythän persoonallisuus on sisustuksessa todella in. Monet firmat myyvät esimerkiksi hieman erikoisempia vetimiä ikean keittiökaappeihin tai erilaisia jalkoja sohviin.

327

Suurin innostukseni siniseen väriin on hiipunut, ja vihreä sekä vaalenruskea ovat alkaneet miellyttää silmää koko ajan enemmän. Toki en ole sinisestä luopumasta (onneksi en hankkinut innostuksen ollessa korkeissa lukemissa kuin sinisiä somisteita). Ja mielestäni tuohon eteisaulan siniharmaaseen shakkimattoon sointuu hyvin tämä hieman harmahtavan vihreä taso. Kuten kuvista huomaa, uusi taso on edellistä isompi, ja nyt tuo seinä näyttää mielestäni liian täyteen ahdetulta tasoineen & hyllyineen. Ajattelinkin vaihtaa tuon ikean ekby gällön johonkin pienempään hyllyyn, mahdollisesti stringin pockettiin. Kun vaan raaskisi luopua tuosta. En halua jättää tavaroita kaappiin pyörimään, eikä meillä ole enää käyttöä tuolle. Joten eteenpäin taitaa mennä ;). Tai ainakaan vielä en ole keksinyt uutta paikkaa….

328, Olohuoneen sohvalle siirtyi makuuhuoneesta h&m homen sametinvihreät tyynyt tason innoittamana.
 Mies näköjään photobombannut ;).

Tsemppiä loppuviikkoon, huomenna on jo torstai!

Mainokset

8 thoughts on “Valkoisessa vara parempi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s