Aurinkoa päivin öin

Olen viettänyt tänään erittäin harvinaisesti sunnuntaita yksin. Mies lähti pikkuihmisen kanssa juhliin keski-Suomeen, ja minä jäin parantelemaan vielä kotiin itseäni. Juhlien väliin jääminen harmittaa, mutta en halua ottaa takapakkia toipumisessa, sillä uskoisin olevani jo voiton puolella sen suhteen! Onneksi sain tänään vieraakseni auringon sekä (kokkaavan 🙂 siskon. Meidän ”terassilaajennus” on valmis, joten olipas mukava viettää aurinkoista päivää isolla terassilla puolikuntoisenakin.
409

Terassi kasvatti kokoaan miehen käsissä noin 60%. Postailen myöhemmin uudesta terassista erikseen, kunhan saan maalattua sen. Aion uhmata painekyllästetyn puun maalausohjeita ja maalata terassin kertaalleen jo tänä kesänä. Uuden ja vanhan terassin väriero on suuri ja häiritsee kovasti silmääni. Annetaan kuitenkin puiden pari hellepäivää kuivahtaa ennen käsittelyä. Olen valmis maalamaan ehkäpä läikikkään terassin uudelleen ensi kesänä, mikäli vielä asumme tässä (nyt ei miestä naurata O_o). Vaikka terassi ei ole vielä valmis, pieniä sisustuksellisia muutoksia olen sinne jo tehnyt.

410

Rakensin itselleni (toki lainaan muillekin 😉 auringonotto/löhöilynurkan terassille. Vanha aurinkotuoli ei ole ulkonäöltään kaikkein kaunein, mutta aivan paras oleilla. Tähän nurkkaan paistaa kivasti ilta-aurinko, joten äidin kahvihetki auringossa hellepäivinä miehen kotiutuessa töistä taattu (lapsen kans ei erityisesti auringossa löhöillä :P).

411
Vanha villainen ”piknikhuopa” löysi paikkansa terassilta, ja siihen on kiva käpertyä iltasella tai tuulisena päivänä. Illalla viihtymisestä huolehtivat myös seinälle ripustamani aurinkokennovalaisimet (clas ohlsonilta, 409). Ompa ihanaa & ekologista saada aurinkoenergian valoa iltaisinkin! Vaikka nuo aurinkokennomötikät eivät kaikkein kauneimpia ole (oltava kohtisuoraan aurinkoa kohden), ovat hehkujen muodot  mieleeni. 
412
Auringon laskiessa viihtyvyyttä lisää myös lasinen lyhty juuttinarulla. Nyt tuli melkein ikävä hämäriä syysiltoja (eletään tämä kesä kuitenkin ensin).


413

Toivotaan terassikelejä lupaavan sunnuntain jälkeen lisää ensi viikolle!
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s