Tuliterällä terassilla!

477, Terassi sai pintaansa ensimmäisen harmaan maalikerroksen. Vielä kuultaa osittain läpi, mutta vaikutelma on huomattavasti yhtenäisempi kuin maalaamattoman terassin.

Kuten olenkin jo aiemmin mainunnut, terassimme on kasvattanut kokoaan miehen käsissä noin 60%. Entinen terassi oli hyvin pikkuruinen ja korkea. Laajensimme hieman korkeaa osaa, sekä teimme terassiin matalampaa osaa niin, että se  on turvallisempi lapsen kannalta & rattaat on helpompi nostaa siihen (478). Nyt ”terde” on saanut myös pintaansa vaaleanharmaata öljymaalia. Vanhan terassin ja uuden puun väriero oli sen verran huima, että oli pakko sutia (ainakin) yksi kerros maalia pintaan tälle kesälle. Painekyllästetyn puun tulisi kuivua ennen maalaamista ainakin puoli vuotta – muuten maali voi halkeilla ja siihen tulla laikkuja. Maalasin uuden terassin nyt kuitenkin kertaalleen, ja jos maltan siirrän toisen kerroksen maalammisen ensi kesälle. Eipä tuo terassi onneksi niin suuri ole, vaikka siltä tuntuu entiseen verrattuna, että olisi liian suuri työ laittaa se uuteen uskoon seuraavana kesänä.


478, Ennen maalausta. Pieni tummempi alue, joka päättyy pylvääseen oli entinen pieni terassi.



479, lankkujen väriero


”Terassimaaleina” erilaiset suojat ja öljyt ovat suosittuja. Ennalta mainitut tuotteet ovat kuultavia, joten lopputulokseen vaikuttaa oleellisesti painekyllästetyn puun alkuperäinen väri. Meillä alkuperäisen ruskean ja uuden vaalean puun väriero oli sen verran suuri, että valitsin ohuen öljyn sijaan peittävän maalin. Eri vaihtoehtoja tutkiessa päädyin Clas Olhshonin  öljymaaliin. En ole ikinä ennen käyttänyt kyseisen liikkeen maaleja, enkä tiedä niiden kestävyydestä. Valitsin kuitenkin nyt tähän edullisen maalin, sillä ensi kesänä saa varmaan hioa ja laittaa uutta maalia – katsotaan mitä talvi tekee maalipinnalle (tuntuu että terasseja saa kyllä joka kesä maalailla tai suojailla, ellei terassi ole vain puupinnalla)!


480, öljymaalit ulos

Clas Olhshonin ulkomaalikokoelma ei ollut kovin laaja; oli valkoista, mustaa, harmaata ja sinistä maalia. Eipä tullut valinnan vaikeus :D! Olen halunnut terassista alusta asti vaaleanharmaan, ja siihen väriin päädyinkin. Tuo Clas Olhshonin harmaa oli väriltään keskitummaa. Meidän talon ulkokuori takapihalta katsottuna on aikalailla tummansininen, joten halusin ilmettä raikastamaan vaalean terassin. Siispä sekoitin tuohon keskitummaan harmaaseen valkoista maalia. Sekoitussuhde oli sellainen, että harmaata tuli 2/3 ja valkoista 1/3. Lopputulos on sopivan vaalea! Tarkkaan katsoessa entisen ja uuden terassin värierot huomaa heikosti maalin alta, ja kuultava pinta tarvitseekin jossain vaiheessa toisen värikerroksen. Mutta olen kyllä nyt (toistaiseksi) tähänkin tyytyväinen, paremmalta näyttää yhtenäinen, vaikkakin kuultava, väriskaala kuin kaksi eri puuta:).



481, maalauksen jälkeen
482


483


Muutenkin laajennettu terassi on ollut mukava ja käytännöllinen, tuntunut melkeinpä luksukselta lähtötilanteeseen verrattuna. Nyt siinä mahtuu oleilemaan kunnolla ja palvomaan aurinkoa (vaalea terassi on myös siinä mielessä käytännöllinen, ettei kuumu auringossa ja lapsi voi hyvin leikkiä siinä paisteellakin). Täytyy kyllä todeta, että olen onnekas, kun omistan miehen joka jaksaa huolellisesti suunnitella terassin routaeristeineen yms. (ja sahata omin käsin kaikki laudat :O). Minulta ei olisi tuo onnistunut. Nyt kun vielä paistaisi aurinko vesisateen sijasta, jotta pääsisi ilakoimaan uutuudesta. (Toisaalta olemme nyt kyllä köröttelemässä etelä-Suomea ja -Viroa kohti, mutta toki toivoisin sinnekin aurinkoa!)



484, Parvekekasvit ovat vielä hyvässä hapessa. Täytyy koputtaa puuta, onneksi sitä on terassilla helposti saatavilla!
 Katsotaan mitä kukkaset sanovat isäntien reissusta;)


Sisustushaaveita

Kesä on haavekuvien luomisien ja  täyttymisien aikaan. Minä alan keväästä asti suunnitella ja haaveilla kesän reissuista, juhlista ja muista mukavuuksista. Aina se pääjuttu ei ole kaikken mukavinta, vaan odottelu ja haaveilu on kalliarvoista aikaa. Nyt eletään meidän perheessä juurikin  kesäsuunnitelmien täyttymisen hetkiä. Vaikka meillä on heinäkuulla sisustushankkeet aika pieniä, se ei estä haaveilemasta. Päinvastoin! Olen tehnyt ikäänkuin listaa syksyn sisusteluille päässäni. Näistä suurinosa varmasti toteutuu jollain tavalla, mutta aikatauluista en vielä tiedä. 😉 Listaanpa tässä sisustussuunnitelmia kuvien avulla:

446
447
448
449
450
461
Lapsen sänky. Tarkoituksena olisi muuttaa syksyllä yläkertaan asumaan=nukkumaan. Olemme nyt koko perhe alakerran makuuhuonessa kolmistaan, mutta yläkerrassa tytölle olisi oma pieni huone ja meille miehen kanssa oma. Pikkuinen nukkuu vielä pinnasängyssä, mutta olen aktiivisesti alkanut haaveilla ”isojen sängystä”, Veikkaanpa, että tylleröinen nukkuu ainakin seuraavat puoli vuotta vielä häkkisängyssä, mutta olen aloitellut uuden sängyn suunnittelun jo. Minua on aina viehättänyt erilaiset parvisängyt, ja tyttö saa ehkä isompana halutessaan sellaisen. Mutta seuraavana sänkynä olen miettinyt jotain vanhaa tuunauskohdetta tai vaihtoehtoisesti itse tehtyä sänkyä. Talonpoikaistyyliset tai vanhanaikaset sairaalasängyt houkuttelesivat. Majamainen talosänky olisi itsetehtävissä, ei ehkä tuohon huoneeseen sopivin vaihtoehto, toisaalta siitä voisi tehdä myös pienen version. Myös vanerilaatikko  (461) olisi kiva sängyksi, edullinen ja turvallinenkin vaihtoehto.

462

463

464
464

465


466


Etninen matto olohuoneeseen. Olen jo kauan tykkäillyt mustavalkoisista ja harmahtavista marrakech -tyylisistä matoista. Ne miellyttävät edelleen silmää, mutta nyt olen alkanut haaveilemaan jostain persoonallisemmasta ja värikkäämmästä. Muun muassa persialaiset matot (inhosin joskus) ovat alkaneet miellyttää silmää entistä enemmän. Nuo sisustuksen klassikot sopivat mielestäni selkeään ja moderniin sisustukseen. Ikealla vierailessa silmiini osui lämminsävyinen kattrup -villmatto, joka on perinteisiä persialaisia mattoja hieman hillitympi kuvioiltaan (466). Sopisikohan tällainen meidän olohuoneeseen (passaisi kyllä sinnerlig -sohvan tyyliin), kuinkahan nopeasti kyllästyisin? En ehkä uskalla punaista oikeasti hankkia, rusehtava matto olisi hyvä päivitys mustavalkoiseen ja harmaaseen verrattuna.

467

468
469

470

Uudet kylppäri/wc-valaisimet. Meillä on kylppärin ja vessan peilien yläpuolella perinteiset loisteputkilamput. Nuo rumistukset valaisevat hyvin ja ovat käytännöllisiä, mutta olen haaveillut jonkin aikaa uusista kuvien tyylisistä valaisimista. Kuvassa 467 oleva elloksen oxford-valaisin on siskollani ja on aivan upea. Kuvan ikean vitemölla -valaisin löytyy puolestaan meidän porraskaytävästä ja olisi hyvä vaihtoehto kylpyhuoneeseenkin.  Kuvien valaisimista on suurin osa seinävalaisimia, sillä kylpyhuoneen valaisintarjonta on suppeaa. En tiedä, voisiko näitä seinävalaisimia asentaa wc:hen tai ainakaan kyppäriin. Koti7 blogin Karoliina onkin vinkannut että ulkovalaisimet ainakin käyvät  kylpyhuoneeseen. Mikäli sikäli emme asu tässä talossa hirveän kauan aikaa, veikkaanpa että lamput eivät vaihdu. Niissä nimittäin mietityttää myös kiinnittäminen. En tiedä, että kuinka moneen kohtaan laattaseinään on porattu reikiä loisteputkilamppuja varten, nämä valaisimet tarvitsisivat vain yhden kiinnittämispaikan.

471

472

473

Meidän maakuhuoneen valkoisiin seiniin eläväisyyttä. Kuten tyttäremme huone, on meidänkin tuleva makuuhuone aika kompakti kooltaan. Toki sinne mahtuu parisänky ja pienet yöpöydät. Olenkin aikanaan hankkinut yöpöydiksi seinään kiinnitettävät ikean pienet valkoiset valje -kaapit. Makkarimme seiniin haluan jotakin ilmettä ennen (syksyistä) ”muuttamista”. Olen pyöritellyt mielessäni seinien ”puolivaneroimista” tai ”puolistrukturoimista kolibrin sand:in avulla. Tällainen puolikas seinä ei ehkä kuitenkaan olisi passeli pieneen tilaan. Korkeaa ja kapeaa huonetta puolittaisuus tasapanottaisi kauniisti. Olen myös miettinyt päätyseinän kuvioimista sabluunalla. Keittiöön kauan kuolaamani marrakech -laattojen henki voisi olla kiva makuuhuoneen seiniin. En nimittäin uskaltautuisi niitä keittiöön hankkimaan, sillä helposti ”tavaroittuvan” keittiön on oltava selkeä. Vaihtoehtona voisikin olla esimerkiksi marrakech -tyylinen tapetti tai sabluunakuviointi makuuhuoneen seinään. Vaikka sisustuslehdet ovat jo jonkin aikaa uskotelleet, että myös makuuhuoneen seiniä voi kaakeloida, siihen en lähde :).Toisaalta jo vuosia ihastalemani Nathalie Lété:n tapetti(473) olisi kiva myös, mutta onkohan se paras vaihtoehto aikuisten makuuhuoneeseen?

474
475

476

Uusi ruokapöytä. Tuunasin meille viime talvena vanerilevystä ja ikean pukkijaloista 4:n hengen ruokapöydän. Pöytä tuntui aluksi luksuksen isolta entisen pyöreän pöydän jälkeen, mutta on alkanut nyt tuntua liian pieneltä isoille kattauksille. Tarkoituksena olisi lapsen tilaavievän syöttytuolin poistuessa hankkia uusi pidempi pöytä. Mikään ihan jättiläinen tähän ei mahdu, mutta eipä tarvitsekaan. 6:n hengen pöytä sopisi vallan mainiosti. Minulla ei ole vielä tarkkaa visiota uudesta pöydästä. Nähtäväksi jää teenko vanerista samanlaisen kuin ennen, mutta isomman (tykkään siitä edelleen). Ikean sinnerlig -pöytä (475) olisi upea, mutta jos totta puhutaan, se olisi liian korkkinen muuhun sisustukseemme. Betonista tehty pöytä (476) houkuttellisia myös. Valkoinen tai vaalea puupöytä olisi ehkä toimivin ratkaisu.. Laitetaan mietintämyssyyn :).

Me suuntaamme tänään reissunpäälle noin pariksi viikoksi. Tarkoitus olisi Suomessa matkailun lisäksi käydä mm. etelä-Virossa mökkeilemässä. Jos aikaa riittää, aion päivittää blogia myös reissussa, sillä asiaa riittää, muun muassa tyttären keskiviikkoisista 1-vuotissynttäreistä sekä maalatusta terassista. Ihania kesäpäiviä!
xxo