Pihistä – Panosta

Tämä viikko on ollut meidän väelle todella kiireinen. Koti on kuin pommin jäljiltä, tekemättömien asioiden lista kasvaa, eikä blogimaailmaankaan ole ehtinyt sujahdella. Kirjoitan nyt kuitenkin keskiviikkoillan kunniaksi pikapostauksen halppis vs. design -tyyliin. Eri sisustuslehdet ja -blogit esittelevät usein samantyylisisä tuotteita ”pihistä vs. panosta” -teemalla. Kyseiset jutut ovat aina kiinnostaaneet minua, joten kirjoitanpas sellaisen itsekin. Idean tähän postauksen sain, kun olimme muutama viikko sitten parin kaverin kanssa ihailemassa Clas Ohlsonin kynttilänjalkoja. Esittelenkin nyt kaksi kynttilänjalkaa. Kumpi on mielestäsi kauniimpi?

Lähes kaikille tuttua Iittalan nappulaa löytyy useissa eri väreissä ja eri kokoisina. Minulta löytyy vain yksi nappula, ja se on tällä hetkellä kaapissa. Kaunis kynttilänjalka, mutta saa kyllä haastajan Clas Ohlsonin kynttilänjalasta.

”Nappula”

”Clasun” kynttilänjalka on huomattavasti edullisempi ja sirompi verrattuna nappulaan. Oikeastaan miellyttää silmääni enemmän. Myös näitä löytyy eri väreissä ja eri kokoisina. Minulla on suoralinjaisemman kynttilänjalan kanssa lähes identtinen Ikean versio, jonka löysin vastikään kirpparilta. (Ei käsitykseni mukaan enää myynnissä liikkeessä; kyseessä ei ole lasinen Ikean Blomster, vaan metallinen versio Nappulan tapaan). Täytyy myöntää että tämä sirompi kaunistus on mielekkäämpi, eikä se ole eksynyt kaapin perälle Iittalan version tavoin.

Ikean kynttilänjalka
Kopiointi/plagiontikeskustelu on usein tapetilla ja herättää ihmisissä vahvoja mielipiteitä. Itse asiassa en tiedä, kumpi esittelemistäni kynttilänjaloista on luotu ensin, mutta veikkaan nappulaa. Itse en hyväksy suoraa kopiointia missään nimessä. Mutta jos taiteilija saa ideaa toisen työstä, mielestäni se on vain hienoa ja kunnianosoitus originaalille työlle! Toki ”alkuperäinen” tuote on usein kestävämpi ja laadukkaampi. Nämä kynttilanjalat ovat samantyylisiä, mutta kuitenkin erilaisia ja helposti tunnistettavissa. Kukahan on keksinyt aikoinaan ensimmäisen kynttilänjalan? 
Mukavaa loppuviikkoa!
Mainokset

Mistä tulet positiivisuus?

Katselin yksi päivä hääalbumiamme, johon olemme kirjoittaneet miehen kanssa kolme parasta asiaa toisessa. Yksi miehen antama paras ominaisuus minulle oli ”positiivisuus”. Hätkähdin hieman tuota luonnehdintaa, ja aloin miettiä, että olenko minä positiivinen ihminen. Pidän itseäni monesti vähän negatiivisena, tarkemmin sanottuna pessimistisenä ihmisenä. Voi meidän lapsi-raukkaa ja hänen tulevaisuuttaan tällä kasvatuksella, en kyllä varmasti pääse tentistä läpi (tähän ikään mennessä en ole tainnut reputtaa ainuttakaan tenttiä). Tuntuu, että monesti ulosantini ainakin on liioittelevaa, hieman itsekriittistä ja ehkä pessimististä. Toisaalta kaiken tuon lievän teatraalisuuden alta löydän kyllä aika positiivisen ihmisen; innostun helposti uusista ideoista, olen valmis kokeilemaan lähes kaikkea, en jaksa pahoittaa mieltäni jos jokin pikkujuttu menee pyllylleen ja yleisesti pyrin suhtautumaan ihmisiin positiivisesti. Tuon ihmisiin suhtautumisen olen ehkä opetellut. Vaikeista ja negatiivisista asioista tulee puhua, mutta jos suhtautuu positiivisesti ihmiseen, jonka kanssa ei tule erityisesti toimeen, on lopputulos yleensä parempi.

Kesä 2013  
[kännykkäkuva]

Että ehkä tuossa miehen mainitsemassa ominaisuudessa jokin perä on. Mieheni tuntee minut kaikista parhaiten, ja tietää usein todelliset ajatukseni. Pintakuva saattaa olla erilainen; tutuille tulee joskus puhuttua liioitellun negatiivisesti, ihan vieraille oltua taas yli-positiivinen. Tekisi mieli alkaa analysoimaan tähän minun ja mieheni eroja positiivisen ajattelutavan suhteen. Mutta nuo asiat kuuluvat kaikkialle muualle kuin blogiini. Sen voi sanoa, että mieheni suhtautuu yleensä tulevaisuuteen stressaamatta ja luottaen, kun itsellä saattaa joskus sen suhteen vähän kuohua. Minä puolestaan osaan kyllä iloita hetkessä täysillä!

Kesä 2013
[kännykkäkuva]

Ja palatakseni otsikkoon. Olen miettinyt, että mistä ihmisen positiivisuus kumpuaa. Positiivisen ihmisen kanssa on mielekästä ja viihdyttävää olla tekemisissä. Tuntuu, että positiivisuus on joihinkin upotettu piirre. Näin ei tietenkään ole, vaan positiivista ajattelutapaa voi kasvattaa, mutta silti se tuntuu tulevan jollekin ”luonnostaan”. Positiivinen ihminen ei todellakaan ole mikään yksiselitteinen käsite. Mielestäni positiivinen ihminen on sinut itsensä kanssa. Positiivisuus näkyy ihmisessä muun muassa niin, ettei hän kritisoi muita ihmisiä runsaissa määrin, pyöri ainoastaan ongelmissa ja on avarakatseinen. Positiivinen kanssakäyminen ei tarkoita automaattisesti  puheliaisuutta ja naurua. Oi miten rahoittavaa on olla vanhasieluisen-ihmisen, joka suhtautuu elämään rauhallisen ja tasapainoisen positiivisesti, lähellä.

Kesä 2016
[kännykkäkuva]

Ajavatko ihmisen erilaiset lähtökohdat & elämänkokemukset toiset positiivisiksi ja toiset negatiivisiksi? Jos näin on, miten sitten selittää että ”vaikeista” elämänkokemuksista selvinneet ihmiset voivat olla todella positiivisia. Mutta vaikeudet eivät korreloi positiivisuuden kanssa, myös ”helpompaa” (ompa subjektiivisia vertauksia!) elämää elänyt ihminen voi olla positiivinen tai sitten ei. Jos puhutaan esimerkiksi rahasta; omalla kokemuksella rikkauksia kahmineet ihmiset eivät ole erityisen positiivisia ja onnellisia. Niinhän se Raamatussakin meni, että köyhä antoi vähäiset lantit kerjäläiselle, rikas ei mitään (okei: nyt meni jo kyllä vähän yli :D).

Ehkä positiivisuudessa on kyse ihmisen temperamenttipiirteistä ja kasvatuksesta. Nykytutkimuksen mukaan raskaanaolevan äidin stressitaso vaikuttaa jo vatsassa olevaan vauvaan. Korkeat stressitasot muokkaavat aivoja ja vaikuttavat näin ihmisen myöhempään elämänasenteeseen ja jokaiselle ihmisille vastaantulevista vaikeuksista selviämiseen. Ja täten myös positiivisuuteen. Toisaalta monesti todella vaikeista elämänolosuhteista ponnistaaneet ihmiset ovat erityisen positiivisia ja osaavat arvostaa eläämäänsä. Ehkä kyse on siis kaiken muun ohella omasta temperamentista, ympärillä olevista ihmisistä ja sattumasta usean asian suhteen. Raskaanaollessa oli muuten raadollista lukea, että stressaaminen voi vaikuttaa merkittävästi lapseen (en ihan huvikseen lue kyseisiä teoksia, vaan opiskelujen puolesta). Itse olin juuri raskaana tavallista stressaantuneempi (ja tiedän sen olevan näin monilla). Usein tuntuu että stressaantuneeseen elämäntilanteeseen ei voi itse edes vaikuttaa. Lohdullista on, että esimerkiksi lapsen kasvussa voi korjata vielä paljon myöhemmällä iällä. Onneksi aika pian raskauden jälkeen stressitasot ”normalisoituvat”. Ainakin toistaiseksi ;).

Neiti vajaat 2 viikkoa kesällä 2015  
[kännykkäkuva]
Jokaisen ihmisen ajattelumalliin vaikuttaa kodin arvot. Meillä on aina korostettu (ainakin puheissa) henkisten arvojen hyvyyttä materialismin ihannoinnin sijaan. Vanhempani hullaantuivat aikoinaan Intiaan, ja reissasivat siellä useamman kerran. Koska ”Intialaiset ihmiset ovat niin positiivisia, iloisia ja mukavia vaikka elämänolot eivät ole kultaa.” On totta, että usein kolmannen maailman ihmisten  sanotaan olevan yhteisöllisimpiä, ja välittävän länsimaalaisten sijaan enemmän toisesta ihmisestä ja näin luovan poisitiivisuutta. Mutta väistämättä herää ajatus, että kuinka paljon tuo positiivisuus on vain pintaa? Tottakai turistit tykkäävät matkustaa ihanien ja iloisien ihmisten sekaan. Pinnan alla on esimerkiksi Intiassa oman tiedon mukaan vaikeita kastiasetelmia ja ihmisten sortamista.

Kesä 2016
 [kännykkäkuva]
Siitä voikin sitten ryhtyä pohtimaan että onko positiivisuus aina ulospäin näkyvä piirre ihmisessä. Joku voi olla aina iloinen, hymyilevä ja tehokas. Ulospäin positiivisen oloinen, mutta sisimmässään kokea olonsa kaikkea muuta kuin positiiviseksi. Toinen taas saattaa antaa ulospäin negatiiviseksi tulkittavaa viestiä, mutta olla sisimissään oikeinkin tyytyväinen ja iloinen. Joskus esimerkiksi vastasyntyneetn lapsen vanhemman kommentti ”meillä nukutaan tosi hyvin” on aiheuttanut itselle ihmetyksiä. Koska todellisuus on selvästi ollut jotain ihan muuta. Sillä jos meillä ei nukuta hyvin, itse kyllä kerron sen julkisesti. Olen huomannut, että jotkut taas haluavat antaa auvoista kuvaa, vaikka oikeasti ollaan ihan poikki ja haettu apua sieltä sun täältä. Toisaalta itse voisin hyvin taas tokaista esim. ”on ollut aika haasteellista tämä ja tämä”, vaikka asia on mennyt todellisuudessa hyvin. Ilmaisu riippuu tietysti aina vastaanottajasta. Ja en todellakaan tiedä kumpi vaihtoehto on parempi; kertoa hieman kaunisteltua kuvaa, ja positiivinen suhtautuminen voi levitä muillekin. Vai kertoa asiat realistisesti (ja joskus mahdollisesti levittää negatiivista fiilistä)?

Kevät 2016

Tiedän ainoastaan sen, että positiivisuus levittää positiivisuutta. Tuttavani, joka on perehtynyt asiaan tarkemmin, kertoi yhden tutkimusesimerkin. Pääpirteittän muisteltuna se meni näin: Ihmisjoukon käskettiin seisoa tietty aika kaupan näyteikkunan edessä. Heidän tuli haukkua ja kritisoida ikkunan sisältöä. Sen jälkeen mitattiin ihmisten mielialaa, joka oli alhainen. Sama harjoitus (sama aika, samat ihmiset, sama paikka) tehtiin myös niin, että piti  sanoa positiivisia asioita ikkunan sisällöstä. Jälkimmäisen harjoituksen jälkeen ihmisten mieliala oli huomattavasti korkeampi. Tämä todistaa sen, että usein asenne ratkaisee eikä ”sisältö”. Joskus asennetta voi eri tekijöistä johtuen olla kyllä mahdoton muuttaa.
Itse sain idean tähän tekstiin pohtiessani blogikirjoituksieni sisältöä. Olen aina vierastanut ”ylisöpöä” tekstiä, ja halunnut antaa realistista kuvaa elämästä. Blogia kirjoittaessa olen kuitenkin huomannut, että positiivisia tekstejä on mukavampi kirjoittaa ja lukea. Ei haittaa vaikka joskus tulisi vähän kaunisteltua; kaikki tietävät että blogimaailma on monesti vain pintaa, eikä kaikkien ajatuksien ole tarpeenkaan tulla esille. Toisaalta yltiöromantisoimisen välttäminen tulee minulla luonnostaan. Sillä en ainakaan itse jaksa lukea jonkun ”aina täydellisestä elämästä”, siihen on vaikea samaistua.  Ja tällä bloggaustyylillä lukjoita on riittänyt jokaiselle tekstille useampi sata: edelleenkin pieniä lukuja maailmalle, mutta sopivia minulle.

Mitä tapahtuikaan linssin ulottumattomissa kun ensimmäistä kuvaa otettiin?
Multa näytti maistuvan tytölle!
Ps. Olen käyttänyt tekstissä huolimattomasti eri käsitteitä, eikä käyttö ole varmasti kaikkien teorioiden mukaista. Välillä rinnastan positiivisuutta optimistisuuden, tyytyväisyyden ja onnellisuuden kanssa. Nuo termit eivät tietenkään ole identtisiä, mutta yhtäläisyyksiä sisällössä on. Termien sijaan tärkeämpää olisi, jos joku ymmärtäisi tämän viestini sisällön. Ja ehkä saisi siitä jotain.

Pps. En uskalla enää tarkistaa mieheltä tuon positiivisuus -määritteen paikkansapitävyyttä, vaan kellun sen tuottamassa mielihyvässä. Tilanne saattaa olla muuttunut muutamassa vuodessa ;).

Pikkuisen positiivisempaa perjantaita!

maailman parhaat Cookiesit!

Tulipas leivottua viikonloppuna maailman parhaita keksejä. En ole mikään pullantuoksuinen nainen, vaimo tai äiti. Vaikka meidän pakasteet eivät pullistele leipomuksia, tykkään kyllä leipomisesta, ja leivon aika-ajoin. Arvostan arkiresepteissä helpoutta ja tietenkin makoisaa lopputulosta. Juhliin tulee kokeiltua uusia ja vaativimpiakin resepetejä. Olimme viime viikon alussa kyläpaikassa, jonka rouva tekee aivan täydellisiä keksejä. Mies puhui noista kekseistä koko viikon ja oli kysynyt reseptinkin. Eipä saanut sitten aikaseksi vielä leipoa, joten halusin yllättää hänet viikonloppuaamuna noilla herkuilla. Kiitos siis rouva x huippuohjeesta, joka on alunperin suklaapossu-blogista. Muokkasin itse reseptiä hieman, ja lisäsin kuvia vaiheita selittämään. 

Suussa sulavat suklaahippukeksit:

16 kpl, kohtuullisen isoa keksiä
-125 g voita huoneenlämpöisenä
 (tai miedolla lämmöllä pehmennettynä)
-1,25 desilitraa sokeria
-1 desilitra fariinisokeria
-1 muna
-3 desilitraa vehnäjauhoja
-1,5 ruokalusikkaa vaniljasokeria
– 1/2 teelusikkaa suolaa
-0,75 teelusikkaa leivinjauhetta
-1/2 teelusikkaa soodaa
-175 grammaa suklaata

Ohje:
1. Vatkaa voi ja sokeri (tavallinen & fariinisokeri) vaahdoksi.
2. Lisää muna sähkövatkaimella edelleen vatkaten ja vatkaa ainakin 1 minuutti.
3. Sekoita kuivat aineet; vehnäjauhot, vaniljasokeri, suola, leivinjauhe & sooda, toisessa kulhossa.
4.Kääntele jauhot esim. puulusikalla voi-sokerivaahtoon.
5. Lisää rouhittu suklaa taikinaan käännelleen
Käytin kekseihin ”suklaakimaraa”, josta 60 grammaa tummaa, 60 grammaa maito- ja 60 grammaa valkosuklaata.
6. Tee taikinasta kaksi noin 20 cm pitkää pötköä.  (Jos taikina on liian löysää pötköjen tekemiseen, anna kovettua jääkapissa jonkin aikaa.)
7. Leikkaa kumpikin pötkö kahdeksaan yhtä suureen osaan.

Hauska kirahvi-leivontaliina H&M homesta
8.Laita leikatut palaset esimerkiksi pellille tai lautaselle. Ja laita pelti/lautanen palasineen pakastimeen kovettumaan vähintään 1/2 tunniksi.
Pyörittelin palaset palloiksi ennen pakastamista (ei välttämätöntä).
Pakastamiseen käytin peltiä, jonka ylle laitoin tuorekelmua suojaamaan mahdolliselta ”pakastehajulta”

8. Kun ”pallot” ovat jäätyneet, lado ne uunipellille.
Yhdelle pellille mahtuu kerrallaan maksimissaan 8 keksipalaa (puolet taikinasta). Sillä keksit tarvivat runsaasti leviämisvaraa. Keksit on tärkeä paistaa jäisenä oikean rakenteen saavuttamiseksi, joten jätä puolet paloista vielä pakastimeen omaa uunivuoroaan odottamaan.

9. Paista 130-140¤ noin 20-22 minuuttia (paistoaika uunikohtaista).

Keksit ovat valmiita kun reunat ovat hieman kypsyneet ja kovettuneet (=tummuneet) ja sisus on vielä pehmeää ja raa´an oloista. Keksit kovettuvat ja kypsyvät vielä uunista poisottamisen jälkeen. Jotta cookiesien aito sitkeä rakenne säilyy, on tärkeä, että keksejä ei paisteta liikaa. Jos cookiesien ulkonäkö tai muoto (esimerkiksi kiinni toisissaan) ei miellytä, voi niitä muokata pehmeinä varovaisesti heti uunista ottamisen jälkeen. Ylikypstä cookiesit ovat rapeita (niin kuin kaupan versiot). Toki hyviä niinkin, mutta sitkeinä parhaita.
10. Nauti hetken kuluttua tai vaikka seuraavana päivänä jäähtyneitä keksejä. Kokeiltu on ja toimii erittäin hyvin maidon tai kahvin kanssa! 😛

Huomoitavaa:
-Kekseistä saa hyvän varan yllätysvieraille tai herkkunälän iskiessä. Taikinan voi pakastaa paloina (pitkäksikin aikaa), ja nakata uuniin tarpeen tullen. Tai vaihtoehtoisesti pötkönä; menee kyllä jäisenä halki kunnon veitsellä.
-Suklaan lisäksi tai sijaan keksissä voi käyttää esimerkiksi kuivattuja marjoja sekä hedelmiä tai pähkinöitä. (Tavoitteena olisi kokeilla karpalo & valkosuklaa/kinuski tyylistä komboa.)
-Kanamunan voi korvata esimerkisi 1/2 desilitralla pähkinävoita/tahnaa tai soseutettua banaania.
Nämä herkut veivät kyllä kielen mennessään ja oli mies tyytyväinen ”aamupalaansa”! Toisaalta jos ohjeessa on runsaasti suklaata, ei lopputuloksesta voi tulla kuin toimiva makeanhiirien mielestä ;). Ja mikä onkaan mukavaampa syksyllä kun tunnelmoida ja nauttia herkuista? Huvittavaa muuten, että kirjoitan blogiini leivontaohjetta. No kerta se on ensimmäinenkin!
Herkkuhetkiä jokaisen viikkoon!

Syksyn tullen

Syksy on saapunut ja meidän kodissa on alettu tunnelmoimaan. Vaikka pari edellistä päivää ovat olleet aurinkoisia, ovat illat jo viileitä ja tuoksuvat syksyltä.  Meidän suuret sisustusmuutokset odottelevat, mutta pikkujutuilla saa kummasti rahoittavan lempeää syystunnelmaa luotua.

Syksyn tullen meillä:

 Nautitaan entistä aikaisemmin syttyvistä aurinkokennovalaisimista



On kaivettu esiin ”parveketaljat” penkinlämmittikimiksi

Poltellaan kynttilöitä ja lisätään ulkokynttilöitä tunnelman luomiseksi
(Vielä ei ole sentään ulkovalojen aika)

Ei jakseta innostua enää ”kesäkasvien” hoidosta, vaan aletaan miettiä talvikukkasia.  
Yllättäen lähes kaikki kesäkukkaset elävät vielä hyvinkin. Selkeämmän tunnelman luomiseksi olen heittänyt jo osan niistä menemään.

                                                                     
Koristellaan kotia pihlanmarjoilla

Käperrytään torkkupeittoon

Anttilan loppuunmyynnistä löytyi vastikään meille uusi ”torkkupeitto”. Entinen Ikean ofelia -huopa oli mukava, mutta jo aikansa elänyt. Lähdin metsästämään pestyä pellavaista torkkupeittoa nuden tai luonnonvalkean sävyissä. Täytyy myöntää, että Oulun torkkupeittotarjonta oli pettymys. (Netistä olisi löytynyt ehkä parempia osumia.) Anttilan tyhjyttään huutavista hyllyistä silmiini osui pellavainen pöytäliina (kyllä!).  Hohtavan harmaa pöytäliina päätyi ostoskoriini ja lopulta meidän torkkupeitoksi. Ja hyvin pöytäliinakin tuota virkaa toimittaa! Pellavaliinan harmaa sävy ei ole ihan mieleinen, ja aika näyttää värjäänkö sen rusehtavammaksi. Ensi töikseen voisin kyllä kääntää sohvan alusmaton ympäri. Se on nimittäin toiselta puolelta luonnonvalkea. Vaatisi vain pesua (onneksi mahtuu ja soveltuu pesukoneeseen.) Torkkupeiton pellavainen hengittävä materiaali on ollut tosi mukava ja näyttää rypistyvän tällä käytöllä kivasti! 😀

Aletaan kuunnella ”kevyitä” joululauluja 
(Yleensä kaiken varalta silloin kun mies ei ole kotona! :)) Portaiden alla olevan lundia -työpisteen läppärin äänentoisto riittää tunnelmointiin hyvinkin. Tiettyjen joululaulujen kuuntelun aloitan kyllä vasta marras-joulukuussa, etten ehdi kyllästyä ennen joulua. 

Rauhoitutaan vaan olemaan ja yritetään elää hetkessä

Vaikka syksy tuo rutiineita ja vaatimuksia, on se rauhallista aikaa kesään verrattuna. Olo tuntuu yllättävän kevyeltä (ainakin tällä hetkellä :D). Siitäkin huolimatta, että esim. opparin deadline painaa päälle. Huomenna onkin tarkoitus mennä aamusta kirjaston penkkiä kuluttamaan.
On jotenkin kiva tehdä tavallisia juttuja tapahtumarikkaan kesän jälkeen. Me muun muassa vietämme pitkästä aikaa tänään koti-perjantaita. Koti-perjantai on tapa, joka on muodostunut meille tyttären syntymän jälkeen. Perjantai-iltana on ihana toipua rauhassa työviikosta saunomalla, syömällä hyvin ja rentoutumalla. Suomalaisittan perinteinen lauantain saunailta ei toteudu meillä, vaan silloin yleensä suuntaamme kyläilemään.
Rauhallista tunnelmaa viikonloppuun!

kesä 2016 kuvina

Montakohan kertaa olen jo kirjoittanut ”kesän ehkä viimeisen” -postauksen? Viikonloppuna olimme miehen suvun perinteisessä sukutapaamisessa. Tuntuu, että nyt kun kaikki suunnitellut reissut on ohi, niin on virallisesti syksy. Sen kunniaksi jaan vielä kuvia kesästä 2016. Ja en todellakaan ole häärännyt järkkärin kanssa, joten kuvat ovat huonolaatuisia kännykkäräpsyjä. Joissakin blogeissa on näkynyt ”kesälistoja”ja kokoanpa itsekin sellaisen.
Kesä 2016 sisälsi muun muassa:

Lukuisia autossa istuttuja, levättyjä, nukuttuja, naurettuja, lounastettuja ja laulettuja kilometrejä

Lasten kanssa nauramista ja riehumista
Tarpeeksi kiukunpuuskia, itkua ja luopumisen kyyneleitä
Erilaisia rantoja ja uimapaikkoja
Runsaasti riitoja ja rakkautta

Aivan liikaa herkkuja
Muutamia salikäyntejä (ja kyllä olen ottanut itsestäni kuvan salilla; ilmoittaakseni miehelle missä olen :D)

Ihania ihmisiä (tähän kohtaa listaa voisin luetella niin monia kuvissa näkymättömiä tyyppejä)


Muutamia kerrostaloöitä
Useita ravintola- ja huoltoasemaruokailuja
Kaksi hotelliaamua
Hieman marjastusta


Makoisia mansikoita, mustikoita ja vadelmia

Sopivassa suhteessa aktiviteettia ja rentoutumista


Aamuöisiä ”karvalakkikiikkuhetkiä”

Joitakin uusia pukeutumishankintoja
 
Tyttären elämän ensimmäisiä pompulakampauksia
Ja tämä postaus sisälsi ihan liikaa kuvia. Mutta rajasin jo rankalla kädellä ja nämä jäi :D.Pihistellään tekstissä vastapainoksi.

Ps. Blogini vaihtui sisustusblogista lifestyleblogiksi.
Sisustaminen edelleen ykkösaihe,
 kiva jos pysytte mukana!