kesä 2016 kuvina

Montakohan kertaa olen jo kirjoittanut ”kesän ehkä viimeisen” -postauksen? Viikonloppuna olimme miehen suvun perinteisessä sukutapaamisessa. Tuntuu, että nyt kun kaikki suunnitellut reissut on ohi, niin on virallisesti syksy. Sen kunniaksi jaan vielä kuvia kesästä 2016. Ja en todellakaan ole häärännyt järkkärin kanssa, joten kuvat ovat huonolaatuisia kännykkäräpsyjä. Joissakin blogeissa on näkynyt ”kesälistoja”ja kokoanpa itsekin sellaisen.
Kesä 2016 sisälsi muun muassa:

Lukuisia autossa istuttuja, levättyjä, nukuttuja, naurettuja, lounastettuja ja laulettuja kilometrejä

Lasten kanssa nauramista ja riehumista
Tarpeeksi kiukunpuuskia, itkua ja luopumisen kyyneleitä
Erilaisia rantoja ja uimapaikkoja
Runsaasti riitoja ja rakkautta

Aivan liikaa herkkuja
Muutamia salikäyntejä (ja kyllä olen ottanut itsestäni kuvan salilla; ilmoittaakseni miehelle missä olen :D)

Ihania ihmisiä (tähän kohtaa listaa voisin luetella niin monia kuvissa näkymättömiä tyyppejä)


Muutamia kerrostaloöitä
Useita ravintola- ja huoltoasemaruokailuja
Kaksi hotelliaamua
Hieman marjastusta


Makoisia mansikoita, mustikoita ja vadelmia

Sopivassa suhteessa aktiviteettia ja rentoutumista


Aamuöisiä ”karvalakkikiikkuhetkiä”

Joitakin uusia pukeutumishankintoja
 
Tyttären elämän ensimmäisiä pompulakampauksia
Ja tämä postaus sisälsi ihan liikaa kuvia. Mutta rajasin jo rankalla kädellä ja nämä jäi :D.Pihistellään tekstissä vastapainoksi.

Ps. Blogini vaihtui sisustusblogista lifestyleblogiksi.
Sisustaminen edelleen ykkösaihe,
 kiva jos pysytte mukana!

Mainokset

One thought on “kesä 2016 kuvina

  1. Päivitysilmoitus: Kesä 2017 kuvina – LIVIALLE

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s