Puolivalmis porrasaula

Pii paa puu, terve tammikuu! Valmistuin joululta sosionomiksi ja aloitin lastentarhaopettajan hommat kuun alussa. Kokopäivätyö tulee todennäköisesti hieman pidentämään postausten väliä. Sisustusinto ei ole laantunut mihinkään, vaan kerrottavaa riittää ja näpyttelen aina kun ehdin.

Erilaiset käytävät luokitellaan usein haastaviksi tiloiksi. Niitä on vaikea sisustaa ja osa mieltää käytävät hukkaneliöksi. Niitä kuitenkin tarvitaan, ja käytäviä löytyy lähes jokaisesta asunnosta. Kutsun meidän portaitten yläpäässä sijaitsevaa käytävämäistä tilaa porrasaulaksi. Ja täytyy sanoa, että minä kyllä pidän läpikulkuun tarkoitetusta aulasta, enkä miellä sen neliöitä hukatuiksi. Porrasaula on useimmiten (muista tiloista poiketen ;)) siisti ja sen auki oleva toinen sivu tuo tietynlaista avaruutta yläkertaan. Vaikea kuvattava tuo tila on, ja sisutuskin vaatii omat niksinsä.

dsc_3278

dsc_3286

En ole panostanut aulan sisustukseen oikeastaan lainkaan. Makkareita kyllä olen laittanut, mutta aula on jäänyt vähän niin ja näin. Tein asiaan muutoksen sillä täytyyhän joka päivä käytössä olevan tilan olla viihtyisä! Tämä läpikulkutila saa pysyä väritykseltään neutraalina ja sisustus kohtuullisen ilmavana. Värit ja leikittelyt totetutuvat enemmän makkareissa. Mutta tylsä aula kaipasi jotain jytyä!

dsc_3292

DSC_3321.JPG

Lähdin sisustuksella häivyttämään käytävän pitkulaista muotoa. Edellinen matto oli hyvin pitkä ja korosti pitkulaisuutta. Uusi matto on huomattavasti lyhyempi ja se katkaisee tilan. Poikkiraidalliset kuviot leventävät mattoa.  Matto olisi saanut olla ainakin 10 cm leveämpi. Mutta käytävämattojen tarjonta on ontuvaa, joten päädyin tähän yksilöön. Kärkkäiseltä hankittu painokuvioinen matto oli edullinen, joten sen voi halutessaa vaihtaa.Aula on aika matala. Ennen ”talotaulut” olivat ikkunan alla. Matalalle asetetut taulut madalsivat tilaa entisestään. Nurkka sai vessassa olleen amppelin (palmuvehkalla) korkeammaksi katseenkiinnittäjäksi. Tykkään sisustaa parettain ja ryhmissä, joten aiemmin jo tilassa ollut reunustrakkiuu pääsi palmuvehkan kaveriksi ikean nordmyra -tuolille.

dsc_3349

dsc_3313

Pitkän seinän katkaisijaksi asetin palasen lastulevyä, joka jäi yli taannoisesta stailausprojektista. Lastulevy ruuvattiin proppujen avulla seinään. Luonnonvärinen lastulevy henkii samaa fiilistä korkin kanssa, mutta on huomattavasti edullisempi versio. Pitkä ja kapea muoto korostaa tilan korkeutta. Sävy sävyyn lastulevyä koristamaan pääsi talokehykset sekä kummitytöltä lahjaksi saatu valkoinen metallikoriste. Ennen käytävää valaisi pelkkä ”hehkulamppu”. Nyt valaisijan sijaa toimittaa aikanaan kirpparilta löytämäni retrolamppu (ei ole vielä toiminnassa). Ikkunan alla roikkuu tyttären joulupukilta saama sympaattinen lahjasukka (house doctor).

dsc_3324

Vähän puolitiehen tämä sisustus vielä jäi, mutta aula on jo huomattavasti mielenkiintoisemman näköinen. Jotakin piristysväriä kaipaisin tilaan hieman, ja lastulevyn koristeiden asettelu vaatii lisämallailua. Aika näyttää, jääkö matto käytävälle, ainakin tässä kuussa se saa luvan olla tuossa.

Kiitos muuten blogimuuton myötä saaduista tsempeistä ja piristystä loppiais-Perjantaihin!

Mainokset

2 thoughts on “Puolivalmis porrasaula

  1. Tosi kivannäköisellä otteella sisustat ja bloggaat! Ja aina on myös hauska seurata oululaisia bloggareita, itsekin kun Oulussa asustelee. Jään seuraamaan. 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s