Fiksausta D-C-fixillä

Tätyy tunnustaa, että DC-fixin suosion noustessa ajattelin, ettei meidän koti ”kontaktointia” kaipaa. Halusin pysyä aidoissa materiaaleissa ja toisaalta en uskonut kärsivällisyyteni riittävän kunnolliseesn fixauseen. Silti olen aina ihastellut kuvissa muiden taidokkaasti fixattuja kohteita. Esimerkiksi marulla -bloggaaja teki aikoinaan huiman muodonmuutoksen keittiöön. Viime aikoina dc-fixiä on näkynyt marmoripintaisena, ja ainakin kuvissa toimii (esim. täällä).

Pohtiessani kylppärin allaskaapin kohtaloa DC-fix tuli kaikesta huolimatta mieleen. Helposti kastuva kaappi oli todella kulunut, etenkin valkoinen laatikosto sen reunassa (asunnon karmivin yksityiskohta). Kylppärin stailaus on jäänyt viimeiseksi, ja ajateltiin jossakin vaiheessa vaihtaa allaskaappi uuteen tai poistaa kokonaan. Kuitenkin karmiva näky on häirinnyt joka päivä, joten päätin kokeilla oveen mattaista mustaa fixiä. Purin kolhuuntuneen lokerikon kokonaan pois, ja päällystin kaappiin jääneet ovet mustalla. Kalvon levittämiseen käytin opiskelijakorttia, ja lopussa lämmitin muovikalvoa hiustenkuivaajalla, jotta pienet ilmakuplat haihtuivat. DC-fix toimii tieytisti parhaiten tasaiseen oveen. Meidän ovethan irvisteli kovin, joten hioin ala- ja yläreunat hieman tasaisemmaksi käsin. Lopputulos on ylllättävän siisti ja hyvä! Ovet menevät melkein uudesta! DC-fixin ei ole sanottu kestävän suoraa vesiroisketta erityisen hyvin, joten katsotaan miten toimii. Toisaalta kapea suihkuseinä on purku-uhan alla, ja kaavailen siihen suojaavampaa (mustaa, tietysti!) ratkaisua. Mustia yksityiskohtia löytyy runsaasti muualtakin kylppäristä (kuvaan aikoinaan kokonaan ;), joten mattamustat ovet ovat nappivalinta. Reunat jäivät tammipinnalle, mikä tuo hieman lampöä kaapin sävyihin.

DSC_4872.JPG
ennen
DSC_4881.JPG
ennen
DSC_4891.JPG
jälkeen

DSC_4920

Uuden uljaan pinnan sai myös meidän liesituulettimen hormi. Purin keittiön kaappien yläpuolelta turhan peitesokkelin. Näin keittiönkaappien keveys lisääntyi. Ajattelin maalata liesituulettimen hormin mustalla; musta putki luo sopivaa teollisuustyyliä ja konstrastia. Hormi olikin sen verran epätasainen, että se  vaati maalauksen alle tasoitetta. Päällystin hetken mielijohteesta hormin hiekanvärisellä kolibri sandilla (ei ollut muutä sävyä). Pinnan struktuurista tuli hyvä, mutta väri oli liian tunkkainen. Inspiraation iskiessä en löytänyt mustaa maalia, joten päätin kokeilla pintaan DC-fixiä. Lopputulos toimii!

keittiö.png
ennen, kuva habita
IMG_20170626_211931_BURST004.jpg
Yläsokkeli vielä paikoillaan.
DSC_4840.JPG
Sokkelinpurun jälkeen. Pilkottavat sokkelin tukilevyt poistetaan vielä kaappien päältä.

Kevyiden fiksailujen perusteella voin suositella D-C-fixin käyttöä! Oma kärsivällisyys ei riittäisi esimerkiksi koko keittiön päällystämiseen näillä. Toisaalta hyviä lopputuloksia isommistakin urakoista on netti pullollaan!

Rauhallista sunnuntai-iltaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s