Vastuullista Joulua!

Joulu kolkuttaa jo oven takana, ja suuri osa suomalaisista on odottavalla mielellä. Itse kuulun jouluihmisiin, ja olen fiilistellyt tulevaa juhlaa jo marraskuun alusta. Kuvissa näkyvät erilaiset tunnelmavalot ovat piristäneet meitä jo useamman viikon. Odotuksen lisäki joulu ja sen ympäröivä kuorrutus on saanut minut välillä mietteliääksi tänä vuonna. Rakastan joulua; juhlaa, koristeita, lahjoja, ruokia ja hyvää seuraa. Toisaalta koko ajan ympäristötietouden kasvaessa koen huonoa omaatuntoa kaikenlaisesta materialisimista.

DSC_7117.JPG

DSC_7048.JPG

DSC_7054.JPG

Sen sijaan, että lopettaisin joulusta nauttimisen, olen alkanut ajatella miten voisin viettää juhlaa ympäristöystävällisemmin. Tiedän, että olisi kaikista ekologisinta jättää ostokset ja reissut välistä, mutta myös pienillä teoilla on merkitystä. Lähetän edelleen paperiset joulukortit ja aion muistaa kummilapsia pienillä yllätyksillä. Me olemme päättäneet mieheni kanssa, että ostamme vain tarpeeseen tulevia käytännöllisiä lahjoja. Lisäksi suosimme suomalaista mahdollisuuksien mukaan. Hankimme kolmevuotiaalle korkeintaan kolme pakettia. Itse nautin tietysti kasvisruoista juhlapöydissä, ja tavoitteena olisi valmistaa myös muille maistuvia vegeruokia (esimerkiksi porkkalaa).Olen päättänyt, etten hanki tänä vuonna yhtäään uutta joulukoristetta, niitä löytyy jo ennestään. Tiedän ettei toimeni tee minua autuaaksi, mutta pienikin teko tai ajatus merkitsee aina!

 

DSC_7122.JPG

DSC_7137.JPG

DSC_7131.JPG

Vaikka joulu on usealle suomalaiselle yksi vuoden parhain hetki, voivat pyhät olla mm. yksinäisyyden ja vähävaraisuuden vuoksi vuoden surullisimpia päiviä. Haluan itse ehdottomasti osallistua lahjapuukeräykseen, joka mahdollistaa joululahjan lapselle, joka ei sitä muuten saa. Itselleni on myös tärkeää tukea avustustyötä tekevää Suomen punaista ristiä kuukausittain. Täytyy todeta loppuun vielä, että arvostan kovasti ihmisiä, jotka kutsuvat yksinäisiä omaan joulupöytäänsä <3! Meillä on tarkoitus viettää joulu yhdessä ystäväperheen kanssa; perinteisellä ja simppelillä kaavalla.

Ps. Blogi päivittyy satunnaisesti, perustin viime viikolla instatilin @sisustus.e. Siellä voi seurailla projektejani.

Ihanaa joulunodotusta!

Mainokset