Pikainen isänpäiväpostaus

Tänään vietetään isänpäivää. Tärkeä päivä, joka koskee meistä jokaista jollain tavalla. Isänpäivään voi ilon lisäksi liittyä surua ja muita suuria tunteita. Mielestäni isänpäivä on merkityksellinen kaikkine mahdollisine ”teennäyksineen”. Vanhemmuudesta puhuttaessa keskitytään usein äitiin, joten on tärkeä huomioida erityisesti myös isä. Isien tarpeisiin ja oikeuksiin on alettukin kiinnittämään viime vuosina enemmän huomiota (esim. neuvoloissa). Onneksi! Omalla kokemuksella kuitenkin esimerkiksi juuri neuvolat keskittyävät aikalailla äitiin ja lapseen.
Meillä isä sai juhlapäivänsä aamuna perinteiset kahvit sänkyyn. Kakkua ei tällä kertaa leivottu itse, sillä sankari rakastaa munkkeja ja muffinsseja, ja hain niitä Arnold`s:lta Munkissa oli kaksi kynttilää, sillä tämä oli virallisesti toinen isänpäivä. Tavaraa emme tänä vuonna isälle hankkineet. Hän saa nauttia hyvästä ruoasta, rentoutua (laiskotella) sekä tietysti viettää päiväänsä hyvässä seurassa :D! Isänpäivään kuuluu  tietysti oman lapsen isän lisäksi oma isä, sekä lapsen toinen pappa. 
Tyttö toi päivähoidosta itse leivotun jättikeksin isälle lahjaksi. Täytyy myöntää, että otimme sen nauttimiseen varaslähdön. Isosta keksistä riitti koko porukan päiväkahvimakeaksi. Myös cookiesit ovat meidän isän suosikkeja, nyt taitaa olla makeannälkä pariksi päiväksi tyydytetty. (Ja ei, hän ei todellakaan syönyt kaikkia munkkeja heti sängyssä ;).
Täytyy vielä tähän loppuun hehkuttaa hieman epätavallisesti, että olen onnekas, sillä omaan elämääni on sattunut aivan loistavia isähahmoja. Kiitos heille! ❤
Iloista isänpäivää!
Mainokset

maailman parhaat Cookiesit!

Tulipas leivottua viikonloppuna maailman parhaita keksejä. En ole mikään pullantuoksuinen nainen, vaimo tai äiti. Vaikka meidän pakasteet eivät pullistele leipomuksia, tykkään kyllä leipomisesta, ja leivon aika-ajoin. Arvostan arkiresepteissä helpoutta ja tietenkin makoisaa lopputulosta. Juhliin tulee kokeiltua uusia ja vaativimpiakin resepetejä. Olimme viime viikon alussa kyläpaikassa, jonka rouva tekee aivan täydellisiä keksejä. Mies puhui noista kekseistä koko viikon ja oli kysynyt reseptinkin. Eipä saanut sitten aikaseksi vielä leipoa, joten halusin yllättää hänet viikonloppuaamuna noilla herkuilla. Kiitos siis rouva x huippuohjeesta, joka on alunperin suklaapossu-blogista. Muokkasin itse reseptiä hieman, ja lisäsin kuvia vaiheita selittämään. 

Suussa sulavat suklaahippukeksit:

16 kpl, kohtuullisen isoa keksiä
-125 g voita huoneenlämpöisenä
 (tai miedolla lämmöllä pehmennettynä)
-1,25 desilitraa sokeria
-1 desilitra fariinisokeria
-1 muna
-3 desilitraa vehnäjauhoja
-1,5 ruokalusikkaa vaniljasokeria
– 1/2 teelusikkaa suolaa
-0,75 teelusikkaa leivinjauhetta
-1/2 teelusikkaa soodaa
-175 grammaa suklaata

Ohje:
1. Vatkaa voi ja sokeri (tavallinen & fariinisokeri) vaahdoksi.
2. Lisää muna sähkövatkaimella edelleen vatkaten ja vatkaa ainakin 1 minuutti.
3. Sekoita kuivat aineet; vehnäjauhot, vaniljasokeri, suola, leivinjauhe & sooda, toisessa kulhossa.
4.Kääntele jauhot esim. puulusikalla voi-sokerivaahtoon.
5. Lisää rouhittu suklaa taikinaan käännelleen
Käytin kekseihin ”suklaakimaraa”, josta 60 grammaa tummaa, 60 grammaa maito- ja 60 grammaa valkosuklaata.
6. Tee taikinasta kaksi noin 20 cm pitkää pötköä.  (Jos taikina on liian löysää pötköjen tekemiseen, anna kovettua jääkapissa jonkin aikaa.)
7. Leikkaa kumpikin pötkö kahdeksaan yhtä suureen osaan.

Hauska kirahvi-leivontaliina H&M homesta
8.Laita leikatut palaset esimerkiksi pellille tai lautaselle. Ja laita pelti/lautanen palasineen pakastimeen kovettumaan vähintään 1/2 tunniksi.
Pyörittelin palaset palloiksi ennen pakastamista (ei välttämätöntä).
Pakastamiseen käytin peltiä, jonka ylle laitoin tuorekelmua suojaamaan mahdolliselta ”pakastehajulta”

8. Kun ”pallot” ovat jäätyneet, lado ne uunipellille.
Yhdelle pellille mahtuu kerrallaan maksimissaan 8 keksipalaa (puolet taikinasta). Sillä keksit tarvivat runsaasti leviämisvaraa. Keksit on tärkeä paistaa jäisenä oikean rakenteen saavuttamiseksi, joten jätä puolet paloista vielä pakastimeen omaa uunivuoroaan odottamaan.

9. Paista 130-140¤ noin 20-22 minuuttia (paistoaika uunikohtaista).

Keksit ovat valmiita kun reunat ovat hieman kypsyneet ja kovettuneet (=tummuneet) ja sisus on vielä pehmeää ja raa´an oloista. Keksit kovettuvat ja kypsyvät vielä uunista poisottamisen jälkeen. Jotta cookiesien aito sitkeä rakenne säilyy, on tärkeä, että keksejä ei paisteta liikaa. Jos cookiesien ulkonäkö tai muoto (esimerkiksi kiinni toisissaan) ei miellytä, voi niitä muokata pehmeinä varovaisesti heti uunista ottamisen jälkeen. Ylikypstä cookiesit ovat rapeita (niin kuin kaupan versiot). Toki hyviä niinkin, mutta sitkeinä parhaita.
10. Nauti hetken kuluttua tai vaikka seuraavana päivänä jäähtyneitä keksejä. Kokeiltu on ja toimii erittäin hyvin maidon tai kahvin kanssa! 😛

Huomoitavaa:
-Kekseistä saa hyvän varan yllätysvieraille tai herkkunälän iskiessä. Taikinan voi pakastaa paloina (pitkäksikin aikaa), ja nakata uuniin tarpeen tullen. Tai vaihtoehtoisesti pötkönä; menee kyllä jäisenä halki kunnon veitsellä.
-Suklaan lisäksi tai sijaan keksissä voi käyttää esimerkiksi kuivattuja marjoja sekä hedelmiä tai pähkinöitä. (Tavoitteena olisi kokeilla karpalo & valkosuklaa/kinuski tyylistä komboa.)
-Kanamunan voi korvata esimerkisi 1/2 desilitralla pähkinävoita/tahnaa tai soseutettua banaania.
Nämä herkut veivät kyllä kielen mennessään ja oli mies tyytyväinen ”aamupalaansa”! Toisaalta jos ohjeessa on runsaasti suklaata, ei lopputuloksesta voi tulla kuin toimiva makeanhiirien mielestä ;). Ja mikä onkaan mukavaampa syksyllä kun tunnelmoida ja nauttia herkuista? Huvittavaa muuten, että kirjoitan blogiini leivontaohjetta. No kerta se on ensimmäinenkin!
Herkkuhetkiä jokaisen viikkoon!