Kesä 2017 kuvina

Julkaisin noin vuosi sitten erilaisia kesäräpsyjä ja ajattelin jatkaa perinnettä. Viime kesään verrattuna tämä kesä oli siinä mielessä erilainen, että olin osittain töissä. Kesään sisältyi paljon remppaa, sisustusta ja siivousta. Toki ehdin myös lomailla. Oli naistenreissua, aurinkomatkaa ja sukulaisia. Kesään sisältyi ihania ihmisiä ja lumoavia maisemia. Kesään kuului myös suunnitelmien perumista ja oikeanlaista itseymmärrystä; kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä. Kuvien perusteella kesä on ollut pitkä ja tapahtumarikas, mutta loma voisi vielä jatkua. Mielellään vain oleilisin kotona ja ottaisin aurinkoa (mikäli sikäli semmoinen joskus täällä paistaisi). Toisaalta lähestyvä syksy ja rutiinit tuovat sopivaa rytmiä arkeen.

Kesä 2017 sisälsi muun muassa:

Suunnittelua, maalausta, stailausta, mallailua, hiomista, tasoittamista, kalustemaalausta, vasarointia, poraamista, muuttoa, siivousta, purkamista, häsellystä ja onnistumisentunteita

IMG_20170531_211408.jpg

Väsymystä, kiukkua, turhautumista ja mm. hiontapölyisellä lattialla vietettyjä lepohetkiä

IMG_20170601_193352 (2).jpg

Uima-altaita, ammeita, rantoja ja muita veden lähteitä

IMG_20170615_161650 (2).jpg

IMG-20170806-WA0010 (2).jpg

IMG-20170806-WA0018.jpg

IMG_20170709_114044 (2).jpg

 

Hautajaiset, kihlajaiset, rippijulia, ylioppilasjuhlan ja synttäreitä

IMG_20170623_163247 (2).jpg

IMG_20170618_154945 (2)

 

Useita hotelliaamiaisia (joissa tytön pääruokana rusinat ja makkara)

IMG_20170709_092707 (2).jpg

IMG_20170709_092923 (2).jpg

Yhden voimakkaan lentokoneraivarin (lapsen), johon piiitkän huutamisen jälkeen muumikeksit auttoivat

IMG_20170707_192107 (2).jpg

Kauniita maisemia

IMG_20170709_114457 (2).jpg

IMG-20170806-WA0012 (2).jpg

IMG-20170806-WA0017 (2).jpg

Naurua, iloa, höpöttelyä sekä leikkejä

IMG_20170710_183555 (2).jpg

IMG_20170627_165814.jpg

Hieman mökkeilyä

IMG_20170712_184533_BURST004 (2).jpg

 

Lukuisia puistoiluja

IMG_20170630_103312 (2).jpg

IMG-20170806-WA0014.jpg

Tarpeeksi karkkia, jätskiä ja limujuomia

IMG_20170709_110429 (2).jpg

IMG_20170709_151031 (2).jpg

Skeittausta  (pääosassa perheen miehen kesä ;)), lonkkarointia, potkumopoilua, ja porkupyöräharjoituksia

IMG_20170630_105758 (2).jpg

IMG-20170806-WA0000 (2).jpg

IMG_20170627_092333 (2).jpg

Omien projektien lisäksi yksi bloggarikollegan kanssa aloitettu stailauprojekti, asuntomessuilua,sisustusblogien selailua, ikeointia…

IMG_20170716_183402 (2).jpg

 

Uudelle lattialle levitettyjä kuumemittarin sisältöjä, töherrettyjä seiniä, tuoleja ja pöytiä sekä rikkoutuneita liesiä

IMG-20170806-WA0004 (2).jpg

Pusuja, haleja ja pehmolelurutistuksia

IMG-20170806-WA0013 (2).jpg

IMG-20170806-WA0006 (2).jpg

Kahdet tytön 2-vuotissynttärit (hoitokavereille & pienet kahvilasyndet, kolmannet ”isot pirskeet” suunnitteilla, ehkä haen vain leetapitkon kaupasta ja pyydän vieraita kahville ;))

IMG_20170621_113842 (2).jpg

IMG-20170806-WA0019 (2).jpg

Lisäksi sateinen kesä sisälsi kaapovideoita, blogia ja instaa. Livialle blogin löydätkin instasta tunnuksella livialle_. Blogin päivitystahti on vuodentakaiseen verrattuna vähentynyt (toki päivitän mm. raksakuulumisia), joten instaan päivittyy ahkerammin sisustuskuvia. Toivotaan että kesä ei ilmojen puolesta ole vielä taputeltu, meillekin on tulossa vielä kekkereitä ja reissuja!

Ihanaa elokuuta!

Mainokset

Kesä korkattu

Meidän perheessä kesä on ehditty korkkaamaan loppukevään kiireistä huolimatta monella eri tavalla. (Puhun toukuun lopulla jo kesästä, sillä kesä-heinäkuu on niin lyhyt aika, ja tuntuu että nyt on ollut paremmat ilmat jo toukokuussa kuin viime kesänä kokonaan.) Itselle kuuluu tietyt rutiinit jotka ikäänkuin ”korkkaavat” kesän. Osat perinteet on siis jo fiilistelty, mutta vielä löytyy ”pakollisia” juttuja. 😉

Korkattu on:

– Terassikahvit
– Puistopiknik
– Tuoreet mansikat (ei toki vielä kotimaisia) ja kermavaahto
– Kengät ilman sukkia
– Auringonotto
– Takittomuus

Korkkaamatta AINAKIN:

– Uinti luonnonvedessä
– Pallojäätelö ulkona
– Hengailu torinrannan kesäyössä
– Rannalla köllöttely
– Kesäreissut

329, Miehen äitienpäivälahjaksi tilaama Me naiset -lehti tuo uuden merkityksen torstain postille.
Uudistin vastikään ”arkikahvikuppejamme” kuvassa olevalla ikean lasisilla stelna -mukeilla.
Sen alla korkkinen 365+ lasinalunen.

Tänä kesänä meillä korkataan myös sisustusjutuilla. Tuo ysärimateriaali on taas omana lempparina (vähissä määrissä, liika on liikaa korkin suhteen). Bloggareilla on jo jonkin aikaa näkynyt ikean sinnerlig -sarjan korkkipenkkejä ja -pöytiä. Kyseisen sarjan korkkijakkara on ihan paras (en ole muilla nähnyt)! Se on aina pehmeä ja lämmin, jos sattuu vaikka vähissä vaatteissa istumaan. Lisäksi meillä on myös muita korkkijuttuja. Perinteisesti meiltä löytyy korkkisia pannunalustoja ja korkkikannellisia rasioita. Tänä kevääänä olen hankkinut erilaisia korkkialustoja kahvikupeille (329). Kahvikupinaluset ovat olleet aivan huippuostos ja ovat jokapäiväisessä käytössä. (Minulla ruukaa aina vähän roiskua ja vanerinen pöydän pinta imee kivasti kahvia :S.)  Lisäksi käytän alustaa vesimukilleni, jota säilytän keittiön hyllyllä käytön välillä. Hyllyn levy turpoaa helposti kosteasta mukin pohjasta, ja muotoiltu alusta estää sen.

330, avskild -lasinaluset Ikeasta

331, ihanat sommar -kertakäyttömukit niin ikään Ikeasta

Hankin ohuita  korkkialustoja muotoiltuja yksilöitä runsaammin (330, 331). Niillä saa mukavaa twistiä kattaukseen. Lisäksi menin sen verran pitkälle, että hankin myös korkkisia pöytätabletteja (lupaan: en kata tabletteja ja lasinalusia samaan pöytään :D). Tällä hetkellä ne koristavat työpöydän takaista seinää(332). Jossain vaiheessa mietin tähän yläkerrän huoneeseen korkkiseinää tai vaihtoehtoisesti ”puolikorkkia” kaikille seinille. Mutta tämä ”tablettiseinä” saa kyllä riittää, sillä veikkaan että kyllästyn tuohon materiaaliin aika pian. Toistaiseksi se vielä miellyttää ja korkki tuo ihanasti lämpöä sisustukseen.

332, avskild -tabletit seinällä

333, Mustat tyylikkäät fullföljä -sakset ikeasta ja
hauska nomparellipurkkia muistuttava teroitin Tigeristä.
Sunnuntai-illan jatkoja ja kesäfiiliksiä sateesta
(Oulun aluella ainakin sataa)
  sekä Suomen jääkiekkopelistä huolimatta !
 PS. Ai että haluaisin korkata jo kesäloman! 🙂