Vuosi bloggarina

Tervetuloa uudelle blogialustalle!

Olen kirjoittanut blogia kohta vuoden. Lyhyt aika, joka tuntuu pitkältä. Alussa päätin, että kirjoitan blogiani ainakin vuoden, enkä lopeta ensimmäisen motivaatiopiikin laskiessa. Nyt kun vuosi alkaa tulla täyteen aion jatkaa bloggaustani. Olen ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä tämän harrastuksen yllä. Välillä olen pakottanut itseni kirjoittamaan jotain, jottei koko touhu unohdu. Välillä taas runosuoni ja ideat sykkisivät liiaksikin. Sisustanut olen aina, ennen blogia ja varmasti blogin jälkeenkin. Hykertelen tänään sairassängyn pohjalla kun mietin tulevia kuvioita.  Uusia projekteja ja yhteistyökuvioita on käynnissä sisustuksen ja kirjoittamisen saralla.

Vuoden bloggaus on opettanut minulle paljon. Voisin sanoa, että arvostus aktiivisia blogeja kohtaan on kasvanut entisestään. Jo tämän kotikutoisen blogin pitäminen vaatii välillä aikaa yllättävän runsaasti. Aloitin blogin sisutusaiheisena, ja vaikka se on muuttunut lifestyleblogiksi, niin ykkösaihe on sisustaminen.

Päätin alussa, etten kuvaa tänne meidän arkisia tilanteita tai muuta senkaltaista. Rajanveto blogi- ja arkielämän välillä on vaatinut sen, että hieman ”rakentelen” ja sisustelen blogikuvia varten. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Vaikka saattaisin päästä helpommalla näpsimällä perusarjesta kuvia, niin en haluat että metsäretkellä mielessäni pyöriii miten saisin tästä hyvän kuvan blogiini. Saatan ottaa esimerkiksi jostain juhlatilanteista ennen vieraiden saapumista pari blogikuvaa, mutten itse tilanteessa mieti hyviä bloggausotoksia. Toki jotain kännykkäräpsyjä on muun muassa tullut jaettua, nehän luovat aitoa tunnelmaa. Jaan kuvia perheestäni, mutta haluan pitää yksityisyyden lapsen ja miehen  henkilökohtaisiaen ominaisuuksien suhteen.

Koko lyhyen bloggaushistorian aikana olen hieman kriiseillyt, että miten saisin teksteistäni mahdollisimman aitoja: ei pelkkää hattaraa. Palautteen mukaan tekstit ovat olleet realistisia. Blogi ei ole tietenkään päiväkirja tai muu liian henkilökohtainen avautumissaitti.

WordPressiin minut johdatti yllä olevissa kuvissa ihastuttava rintamanaistalon -bloggarikollega Erika. Kiitos siis hänelle ja myös kaikille lukijoille!

Ps. päätin aikasemmin että en kirjoita enää uutta postausta vuonna 2016. Suunnitelmat muuttuivat, sillä parantelen itseäni pedissä ja aikaa näpyttelylle jäi. Nyt oikeasti vuotta 2017 kohti!

JOULU

Viimeisiä joulukuun päiviä viedään. Lupasin itselleni, että kirjoitan viimeisen jouluaiheisen postauksen nyt. Selailin taaksepäin tämän kuun postauksia, ja jokaisen otsikossa näkyy jotenkin joulu. Voin sanoa, että tammikuun tuulet houkuttelevat jo, mutta palaan aaton tunnelmiin vielä vähän.

Meidän perheen ”virallinen joulukuva” ja photobombaus 😙

Pohdin aiemmin täällä joulunviettopaikkaamme. Puntaroimme eri vaihtoehtoja, ja päädyimme juhlistamaan aattoa siskolleni. Joulu oli erittäin rento ja rauhallinen.  Suuria etukäteisvalmisteluja joulun suhteen ei tarvittu; itse kyllä nautin aattona keittiössä hääräämisestä.  Työllistävin aihio joulussa taitaakin olla  lahjojen hankkiminen. Lahjoja tuli perinteisesti liikaa, mutta kaikki olivat mieluisia. Taitaa pukki(kit) jo aika hyvin tuntea makuni!

Joulukuusi loistossaan.

Joululauja laulettiin lapsuudenkodistani peritystä toivelaulukirjasta, joka on vuosien saatossa kovin kulunut.

Siskoni koti, josta olen aiemmin postaillut, oli oikein kaunis jouluisessa asussaan. Olen muuten toteuttanut yhdessä ”kollegani” kanssa muodonmuutoksen kyseisen asunnon yhteen tilaan, mutta siitä ja muistakin jutuista lisää sitten ensi vuoden puolella…

Jouluaattomme runko oli perinteinen: aamulla puuro ja joulurauhan julistus, sitten sauna, 4 aikaan ruoka, 5 jälkeen pukki. Ilta meni rennosti leikkiessä, pelatessa, lauleskellessa, lukiessa ja syödessä. En perinteisesti jaa blogissani perhealbumiin päätyviä kuvia, mutta napsin muutaman otoksen mm. rennosta kattauksesta. Huoleton kattaus toteutettiin ryppyisten liinojen ja ulkoa poimittujen havujen avulla. Jouluateria oli perinteinen. Tänä vuonna jokainen osallistuja sai toivoa haluamaansa pöytään. Näin vältyttiin turhilta ja ylijääviltä ruokalajikkeilta.

Jouluriemua ja suklaata suupielissä.

Isommille lapsille ei ruoka pukkijännityksen takia maistunut. Omassa kodissani on lapsesta asti saanut valita haluamansa joulupöydästä, mitään ei ole täytynyt syödä. Perinteinen joulupöytätarinamme kertoo veljestäni, joka valitsi jouluateriakseen vain yhden herneen. Myös tänä vuonna muisteltiin tapahtumaa. Meidän pallero ei vielä joulupukkia osannut jännittää, mutta ruoka ei oikein maistunut ympäri taloa ripoteltujen herkkujen takia. Aikalaillahan se aatto rakentuu yhdessäolon lisäksi herkuttelun ympärille. Pikkuhiljaa palaa jo mielellään tavalliseen ruokarytmiin ja arkeen.

Uutta vuotta kohti!